Hei taas!

Onpas siitä aikaa kun viimeksi on ollut kunnon inspis tänne kirjoittaa... No se korjaantuu pika pikaa! Ajatukset ovat hieman sekavat joten tällä kertaa tulee listausta.

1. Ensimmäiseksi on kevät! Kevät on paras vuodenaika. Silloin kaikki kuollut ja kylmä muuttuu talven jälkeen taas eloon. Kaikkialla on vihreää ja eloisaa. Aurinkokin paistaa ihanasti taivaalta, vaikka kylmä pohjoistuuli yrittää kylmentää, mun täydellisen kevät fiiliksen ei se ole (vielä) onnistunut siinä. Kevään merkkejä on ehdottomasti valkovuokot ja "hiirenkorvat" puissa. Päivätkin alkaa olla pitempiä kuin ennen! Niin ja mä olen jo bongannut västäräkin!!! :D

Kohta tulee kesänlintuset eli pääskyset! Kevät on myös iloinen merkki siitä, että voi pukea hameen ja topin sekä käyttää aurinkolaseja surutta!  

2. Jooseppi kävi tuossa vähänaikaa sitten tuomassa jotain aivan ihanaa! Nimittäin lipun LADY GAGAn keikalla!!! Niin juuri Lady on saapumassa Suomee keikalle 28. heinäkuuta Helsingin kulttuuritalolle!

Siis katsokaa nyt noita laseja! Oletteko koskaan nähneet hienompia!? Okei myönnettäköön, että pidän aurinkolaseista ;D Tämä kuva taitaa olla ainoa kuva jossa GaGalla on housut! :o Taisiis hänellähän on aina hame, siis AINA. Muutenkin Lady GaGa vaikuttaa hienolta julkkikselta. Hän on omaperäinen ja vahva. Salaperäisyys tekee hänestä entistä hienon, tai siis ei noita tavanomaisia huumesekoilu yms. juttuja... Albumikin on mahtava! Paras kappale luonnollisesti on Pocer Face! Mutta ei Money Honey tai Love Games jää paljoakaan jälkeen.

3. Seuraavaksi kevään yksi kuumimmista hitti leffoista! Nimittäin Dan Brownin kirjaan perustuva elokuva, Ron Howardin ohjaama ja Tom Hanksin sekä Ewan McGregorin tähdittämä ENKELIT JA DEMONIT. Aloitin lukemaan kirjaa viikko sitten, jotta saisin sen luettua ennen kuin menen katsomaan leffaa. Ja no olen jo nyt huomannut eroja leffan ja kirjan välille. Ai kuinka? No yksinkertaisesti katsomalla trailereita http://fi.filmtrailer.com/cinema/1421/ ja lukemalla hieman juonipaljastuksia yms. leffan omilta nettisivuilta http://www.angelsanddemons.com/ . HUOM! JOS ET HALUA TIETÄÄ MITÄÄN ÄLÄ KATSO VIRALLISIA NETTISIVUJA! SPOILAA! kiitos. Kuitenkin pakko myöntää, että kirja on aivan huippu! En malta välillä laskea sitä käsistäni. Lisää tästä oikeasta löydöstä sitten, kun olen saanut luettua lisää. Nyt vasta sivulla 208 ;)

 

Ja siis jos joku ei ole vielä älynnyt, niin kyseinen kirja ja elokuva on jatkoa Da Vinci-koodiille. Niin juuri sille, mikä puhututti maailmaa pari vuotta sitten ja sai itse Vatikaanin vihaiseksi ;)

4. Neljänneksi mikä soi juuri nyt iPodissani. Nimittäin iki-ihania Disneyn musiikkeja! Varsinkin Pieni Merenneidon kappaleita. Mutta löytyy myös mm. Leijonakuningasta, Herculesta, Mulania, Pocahontasia ja Alandinia. Lempikappaleeni juuri tällä hetkellä on uudempi versio Pienen Merenneidon Kiss the Girl- kappaleesta, esittäjänä High School Musicalista tuttu Ashley Tisdale. Toiseksi pääsee Pocahontasin tunnuskappale Colours of the Wind ja kolmas paikka kuuluu Herculeksesta tuttu Zero to Hero, laulajina muusat ;D Muutenkin Disney tekee ehkäpä maailman parhaimpia elokuvia! Tai no klassikot ovat ihania, nämä uudet ei ihan yllä samalle tasolle... Rakas pikkuveljeni juuri kommentoi fiksusti, että vanhat Disneyn leffat ovat oikeita, parhaita ja muutenkin upeita musikaaleja kuin nämä uutuudet. Joten eiköhän listata Top 10 of Disney:

1. Pieni Merenneito, aivan ihana perus prinsessa stoori kahdesta eri maailmasta!
2. Alanddin, on muuten hotein kaikista Disney prinsseistä ;) ja henki on huippu!!
3. Kaunotar ja Hirviö, selvä osoitus siitä, että ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa.
4. Mulan, Girl Power!!! :) Mulan on yhtä kova kuin kuka tahansa jätkä!!!
5. Cars, Pixarin luomus autojen maailmasta. Toimii, kaikkine piilovitseineen ;)
6. Pocahontas, ihanat laulut ja söpö pesukarhu, niin ja unohtumaton tarina.
7. Leijonakuningas, no Timon ja Bumba vaan osaa...
8. Lumikki, ensimmäinen Disneyn koko illan perhe piirros elokuva, Kunniaa sille!!!
9. Hercules, muinainen Kreikka sekoitettuna nykypäivän tavaroihin.
10. Notre Damen kellonsoittaja, Esmeraldan hiukset on aika kivat, piirretyiksi ;)

5. Viimeseksi ajatukseksi pieni muistutus itselleni... Huoneeni on taas aivan kamalassa kunnossa! Yli puolet vaatteistani lojuu lattialla, pöydältäni tuskin löytyy edes lyijykynää ja meikkauspöytä... Älkää edes kysykö! Siis apua, kuinka mä olen voinut asua tässä kamalassa läävässä jo KAKSI VIIKKOA!? No ei auta muu kuin ottaa pölyimuri, mattopiiska ja märkärätti kauniiseen käteeni ja siivota huone. Äiti jaksaa aina sanoa jotain sellaista, että makuuhuone säteilee energiaa ja kuvastaa asujan mieltä. No mun huoneesta on paennut hyvä energia ja mun ajatukset ovat yhtä sekavat kuin huoneeni... :/ Inhottavaa myöntää, mutta äiti taisi olla oikeassa... Eli aloitan siivoamaan, heti huomenna.... ;D

Lopuksi vielä kunnian osoitus kaikille maailman rakkaille ÄIDEILLE!

Ilman teitä ei olisi meitä. Lääketiede on edennyt niin pitkälle, että isiä ei tarvita enää, mutta äiti on silti edelleen välttämättömyys. Äideille pitää olla erittäin kilttejä, koska jokaisella on vain YKSI äiti. Mutta myös äitien pitää olla kilttejä, koska lapset määrävät loppujen lopuksi, kuinka monta lasten lasta tulee ;D

Meidän äippä sai lahjakseen Muumi- mukin, Muumimamma kuvalla varustettuna!

Mitä teidän äitinne saivat? :)

Enempää ei tule ulos, joten on aika painua ulos lenkille! Siellä on juuri satanut mukavasti ;D Ah! Raikas ilma <3

Teidän,

Auringonkukka

Joskus ihmiset sanovat ja kirjoittavat ylös jotain todella viisasta. Joskus tulee päästettyä sammakoita ulos suusta ja silloin vain anteeksi-pyyntö tehoaa. Kun lukee ja katsoo televisiota tai elokuvia, alkaa huomata väkisinkin, että ne sisältävät aikalailla hyviä ohjeita ja niin sanottuja elämän viisauksia. Siis jos pitää silmänsä auki.

Olen tähän keränyt muutaman minua jollain tasolla liikuttaneita tekstejä ja vuorosanoja. So enjoy! :)

"Joka ainoasta teostamme, pienimmästäkin päätöksestä, jää jälki."

"Valinta on asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen. Niiltä ei voi välttyä, teemme niitä joka päivä. Merkityksettömimmänkin valintojen seuraukset voivat muuttaa elämämme suuntaa. Vaikeinta päätösten tekemisessä on kuitenkin se,että jokainen valinta edellyttää jostain muusta luopumista."

"Voimme päättää vain mitä teemme sillä ajalla, joka meille annetaan."

"Hiljaisuudessa sana,

pimeydessä valo,

kuolemassa elämä.

Eloisa kuin haukanlento

taivaan autiudessa."

 

- Éan luomistaru-

"Ongelma siinä, että on viimeinen lajiaan on, että pikkuhiljaa ei ole ketään muita."

"The world seems bigger place.

The world is still same. It's just less in."

"Kun sanoo toista läskiksi, se ei tee itsestään laihempaa. Kun sanoo toista tyhmäksi, se ei tee itsestä fiksumpaa. Elämässä voi vain yrittää ratkaista kulloisenkin ongelman."

Hyvää kevättä! Kasvakoon tulppaanit ja kukoistakoon narsistit!

-Auringonkukka

 

 

 

 

No niin eilen se alkoi... Se vuoden pituinen kaaos, panikointi ja helvetti. Sitä kutsutaan kypsyyskokeeksi, loppurutistukseksi, loppukokeiksi ja ylppäreiksi. Silti ne ovat yhtä kaikki sama asia - painajainen!

Eilen minulla oli sitten elämäni ensimmäiset ylioppilaskokeet. Kirjoitin hissan, joka on aina ollut suurin vahvuuteni. Heh! Päivä alkoi hienosti... Heräsin siinä viisitoista yli kuusi, säpsähtäen hereille painajaisesta. Siinä olin yksin meidän jumppasalissa ja huhuilin, että onko siellä ketään. Oli pimeää ja kylmä. Sitten sinne tuli yhtäkkiä vahtimestari mopin ja luutun kanssa pesemään lattiaa niiden kirjoituspöytien ympäriltä. Kysyin, että missä kaikki on, kun kokeet alkaa ihan kohta...

"Kello on 9 illalla. Ne oli 9 aamulla."

Sitten heräsin kun säikähdin, että myöhästyn kokeista. No löntystin aamupalalle. Tein itselleni mannapuuroa. Kuten useat luokkakaverini tietävät mahani alkaa pitää aikamoista meteliä siinä 11-12 aikoihin, kun iskee nälkä. Eikä se todellakaan ole mitään hiljaista kurinaa vaan aivan kamalaa möykkää! En halunnut, että minut heitetään ulos kokeesta mahani takia. Olisi ollut noloa selittää sukulaisille... ^^" Tietysti sinne sai viedä eväitä, mutta puuro pitäisi mahani tyytyväisenä...

Olin menossa kouluun junalla. Asun oikeasti vain toisella puolella kaupunkia. Niin, tuohan ON hyvä syy kulkea junalla kouluun... Mutta siis kävelyyn menisi sellainen 20- puoli tuntia, eikä minulla ollut varaa myöhästyä. Luntakin on reilusti, joten pyöräily ei olisi paras vaihtoehto, sitä paitsi minun rakas pyöräni on jonkun moraalittoman pitkäkynnen käsissä... Juna lähti lähiasemaltani vähän yli kahdeksan, joten ennättäisin hyvin kävelemään pari kymmentä metriä kaupungin asemalta koululle. Äiti hääsi minut ulos odottamaan junaa, koska ei jaksanut kuulla panikointiani enää hetkeäkään... Miksiköhän? ;) Päätin soittaa Joosepille, jotta rauhoittuisin ja saisin panikoida jollekulle, joka sitten yrittäisi saada minut rauhoittumaan. Pääsi unohtumaan sitten eräs tärkeä asia, kun nousin junaan... Nimittäin mustapukuiset isot miehet.

Oikeasti tämä voi sattua vain minulle! Vain tuollaisena aamuna ja vain minulle! Siis aamuna kun olen aivan paniikissa ja puhun puhelimeen. Ja kaiken lisäksi olen köyhä kuin kirkonrotta. Onneksi on ne tarkat ja omahyväisesti hymyilevät miehet junissa, metroissa, busseissa ja ratikoissa. Ne jotka tulevat koputtamaan olkapäähäsi ja pyytävät nähdä lipun. Lipun, jonka olet unohtanut leimata paniikissa tai kiireessä. Lippu, joka paljastuu sitten vanhaksi tai jota kamalimmassa tapauksessa ei ole olemassakaan. Minun tapauksessa unohdin leimata sen eteisen lippunleimauksessa. Niin että olen nyt virallisesti velkaa YTV:lle 80 euroa!!!

Ihan kuin niillekin rahoille ei olisi ollut parempaakin tekemistä. Kuten yksi ihana musta mekko Zarasta. Tai ben&jerry's jäätelöpurkki ihanaa Cookie Doughia... Tai vaikkapa uusin Paolinin kirja (joka muuten ilmestyy ensi viikolla...!). Tai vaikkapa iso paketti H&M:n postimyynnistä.. Tai ylipääntänsä ihan mitä tahansa muuta kuin sakko YTV:lle!! Luukas piristi minua ennen kirjoituksia sillä, että hänellä oli jo 80 euron edestä parkkisakkoja. No mä voitin! YKSI, ISO JA MUHKEA PIKAVOITTO kolmen minuutin junamatkasta. 1-0 mun hyväksi...

Lopulta se hetki jota olin kauhistellut viime syksystä lähtien. Siitä lähtien kun olin ilmoittautunut koulusihteerin huoneessa YO-kirjoituksiin. Siitä asti kun oli aloittanut itsenäisyyspäivän jälkeen lukemaan historiaa. Sain koepaperin eteeni. En uskaltanut katsoa sitä ennen kuin annettiin lupa aloitta. Hymyilin vain hermostuneesti. Suu korvasta toiseen venyyneenä ja posket krampilla. Kun annettiin lähtölaukaisu otin paperin vapisevin käsin eteeni ja aloitin.

Kello oli siinä viisitoista yli yksitoista ja mulla oli kamala vessa hätä. En ollut kuunnellut mitä rehtori oli palpattanut alussa kokeen käytännöistä. Joten odottelin, että joku muu menisi eka vessaan, jotta tietäisin miten toimia. Onneksi ei tarvinnut odottaa kauaa. Yksi poika nousi seisomaan ja käveli edessä olevan valvoja luo, toisessa päässä salia. Valvoja vei sen ulos salista vessoille. Odotin hetken ja nousin itsekkin ylös. Heti kaikki ympärilläni olevat tylsistyneet tai mietteliäät kirjoittajat katsoivat minua. Lähdin kävelemään valvojan luo, joka ojensi toista kättään ottaen istumapaikka lappuni. Kävellessäni muiden ohi päähäni iski sellaisia ajatuksia kuin

Mihin mun pitää laittaa silmäni? Katsoa koko ajan jalkoihini? Vai katsoa valvojaa, jotta se tajuaa etten aio luntata vaan mennä vessaan?

Päädyin sitten katsomaan lattiaan, koska olin vieläkin paniikissa, ja tapanani on kaatua omiin jalkoihini siinä tilassa. (Toinen tila on sitten humala, muttei siitä sen enempää..) Pääsin vessaan, mutta kamalinta oli se ettei sitä saanut laittaa lukkoon! Ja vessassa ei saanut olla liian kauan muuten valvoja tulisi tarkistamaan lunttaanko tai joitain. Ira sanoi kirjoitusten jälkeen, että häntä (myös allekirjoittanutta) pelotti et se valvoja ryntää yhtäkkiä sisään. Totta puhuakseni kait se olisi tajunnut koputtaa aluksi, eikä vain rynnätä sisään... Mutta kukapa tuossa tilanteessa ajattelisi noin selkeästi.

No eka koe tietysti sisältää vähän draamaa. Tai siis draamaa, joka ainakin henk.kohtaisesti tuntuu kamalalta ja dramaattiselta. Ekaksi, minun toinen lyijytäyte kynä meni rikki heti aluksi. Siis ennen kuin sain koko mokomaa koepaperia eteeni. Seuraavaksi oli sitten tuo ihana vessa reissu. Siinä puolessa välissä koetta, mun ainosta kynästä loppuu lyijy. Onneksi oli mukana täysi putki irtolyijyä! No laitoin sitä kynän sisään ja se kynän mokoma hajosi... Grrr... Siis niiiin mun tapaista... No piti muutenkin käydä taas vessassa, joten pyysin uutta kynää valvojalta. Sain lyijy kynän... Hieno! Eihän mulla ollut edes terotinta. Saipahan sitten hissan maikka vähän liikuntaa kun kävi teroittamassa mun kynää, niin kuin...ööö... kuusi kertaa kolmen ja puolen tunnin aikana. Opettaja parka -.-" No kun olin saanut tehtyä kokeen aloin korjata kyniäni. Sainpa korjattua ne kun olin vähemmän paniikissa. Huomasin muuten, että mulla oli väärää lyijyä mukana. Kynät oli 0,5 kyniä ja mulla oli 0,7 lyijyä!! Outoa lyijyt oli 0,5 purkissa, en muistanut laittaneeni niitä sinne...? Kuitenkin, nämä mun pienet toilailut eivät olleet sen rinnalla mitään, että yksi tyttö pudotti kaikki sen eväät ja tavarat pöydältä lattialle, korvia huumaavalla mekkalalla... Raukka...

Näin lopuksi kerron vielä ettei ne kokeet mennyt  edes hyvin. Sain vastattua kuudesta pakollisesta kolmeen. Ja vastasin onneksi vielä jokeritehtäviin, joista saa 9 pistettä maksimissaan, kun tavallisista sai sen kuusi. Taitaapi mennä ensi syksynä uusintaan... Tai sitten saan haalittua tarpeeksi pisteitä eikä tarvii mennä! Kuka tietää. Aika näyttää ja se aika on ensi viikolla...

- Auringonkukkanen

Niinpä niin nyt ottaa päähän ja kovasti! Joku pitkäkynsi on taas kerran vienyt pyöräni... Tällä kertaa meidän omalta pihalta!!! Tai no oikeastaan se pyörä seisoi siinä pyörätelineessä, joka taas seisoi meidän etuoven edessä ja yleisen kävelytien välissä. Periaatteessa alue oli taloyhtiön ja meidän omistuksessa. Joten voinen hyvillä mielin sanoa, että se lähti kävelemään meidän pihalta.

Pyöräni on valkoinen, jossa on vähän rungossa vihreää. Sen nimi on Insera Evolution Lady ja se on todella rakas minulle. Aivan kuten ne kaikki seitsemän muutakin pyörää. Erityisiä tunnusmerkkejä ei pyörästäni löydy - valitettavasti... Onneksi on paperit tallella ja olen huomenna menossa taas kerran rustaamaan rikosilmoitusta pyörästäni. Ihan kuin se mitään auttaisi...

Kaikkien rakas ystävämme Google, valoitti minua hieman siitä, että en todellakaan ole ainoa, jonka rakas (ja arvokas) pyörä on "nyysitty". Vuonna 1997 tehdyssä kyselyssä/tutkimuksessa selvisi, että n. 160 000 pyörää on viety. Ja vuoteen 2001 se oli kasvanut 15 %:lla... Mitähän se nyt on sitten? Löysin myös muutaman mielenkiintoisen keskustelun mm. Suomi 24:stä ja Plazassa, joissa näin muutaman vuoden sisään on ihmetelty, laajaa ja harkinnallista pyörävarkaus aaltoa. Voisi olla mahdollista, että kyseessä ei ole ainoastaan yksittäisiä varkauksi, vaan hyvin sijoittunutta ja taitavaa varkautta.

Onneksi ei aina pyörä lähde kävelemään... Google näytti taas taitonsa ja löysin tämän:

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=730814

Aina ei voi onnistua! Jutussa humalainen mies yrittää varastaa pyörää, mutta sammuukin sen päälle... "Jos ajan en ota. Jos otan en aja. " Aika hunajaa luettavaa, sille jolta on juuri lähtenyt pyörä menemään...

Minulta itseltäni on jo lähtenyt kolmas vai olisiko peräti viides pyörä kävelemään. Eri toten pännii se, että edellinen pyöräni vietiin keväällä 2008 eli alle vuosi sitten! Silloinen valkoinen Insera Evolution, jossa oli korinkiinnitys teline, lähti kaupungin juna-asemalta. Se oli kahdella lukolla kiinni. Se oli kyllä hieno lopetus sille päivälle. Olin tulossa töistä pää kipeänä ja koulusta stressaantuneena. Asemalla huomasin pyöräni kadonneen. Tein rikosilmoituksen, mutta eipä ole pyörästä kuulunut mitään... Viimeisin pyöräni (Insera Evolution Lady) oli ostettu vakuutuksen korvauksella. Valitettavasti nyt on käynyt sitten ilmi, että vakuutus ei korvaa tätä pyörää. Äiti ilmoitti, että koska olen nyt täysi-ikäinen en ole enää samassa vakuutuksessa... Siis ARGH! Sinne meni pyörä! Eikä uutta tule...

Mieleeni herää myös kysymys: Minne kaikki pyörät katoavat? Tai siis ne 160 000 pyörää on aika suuri luku ja varsinkin kun se on kasvanut jo 15 %:lla... Tämä maahan olisi täynnä pyöriä! Sekin vielä, että niitä pyöriä valmistetaan koko ajan lisää. Peitytäänkö me vielä joku kaunis päivä pyöriin? Sehän olisi sitten melko surkuhupaisaa. Löysin muuten kolme pyörää, jotka oli joko a) hylätty ta sitten b) varastettu ja sitten hylätty. Mutta en omaa pientä pyörääni, joka on nyt aivan yksin tässä kylmässä maailmassa ja vielä kaiken lisäksi vieraissa kylmissä ja tahmaisissa käsissä...

R.I.P. pyöräni... ehkäpä me joskus törmäämme! 

-Auringonkukka-

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa,

se hämmästyttää,

kummastuttaa,

pientää kulkijaa...

Teksti on lastenlaulusta, jota en valitettavasti nyt muista. Muistan, kun lauloin sitä kerran päiväkodin juhlatilaisuudessa muiden eskarilaisten kanssa. Silloin laulun sanat eivät merkinneet minulle paljoakaan. Se oli vain kaunis laulu. Tänään kuitenkin laulu tuli mieleeni ja sanat saivat minut ajattelemaan tätä elämää ja sen kummallisia asioita.

Näin ystävääni tänään pitkästä aikaan kahden. Ira, oli erillainen. Hän oli muuttunut. En tiedä miten, mutta jotain hänessä oli erilaista. Tapasin Iran päivähoidossa. Emme olleet silloin vielä kovin tuttavallisia. Meillä oli enimmäkseen eri ystävät ja erilaiset leikit. Myöhemmin, jos en valehtele, noin yhdeksän vuotta myöhemmin tuosta päivähoidosta, tapasin Iran jälleen. Kohtalon tai minkä lie, oikusta olimme päätyneet samalle luokalle yläasteella. Saavuin kouluun ensimmäisenä päivänä yhdessä Vernan kanssa. Satuin istumaan Iran viereen luokassa, kun tapasimme ensimmäistä kertaa luokanvalvojamme. Ira oli melko ujo, ja vaikutti yksinäiseltä, joten minä reippaana tyttönä esittelin itseni hänelle. Meistä tuli sitten kavereita. Molemmille selvisi sittemmin, että Ira oli sama tyttö sieltä päivähoidosta ja minä olin ollut silloin jo hänen epävirallinen kaverinsa.

Ira oli minulle todella hyvä ystävä. Ajattelimme useista asioista samalla tavalla ja meillä oli yhteisiä kiinnostuksia. Kävimme toistemme luona yökylässä ja meille tuli omia "inside" juttuja. Verna ei oikeen pitänyt ystävyydestäni Iraa kohtaan. Olinhan luvannut olla hänen "bestiksensä" koko yläasteen ajan. Siitä tuli sitten tappelu, kuten aina naisten kesken. Tänä päivänä me sitten naurettiin asialle.

En tiedä, mitä tapahtui. Kasvoimmeko me vain. Mutta pian huomasin erkanevani Irasta yhä enemmän ja enemmän. Alkoiko se jo yläasteella vai vasta kun me lähdimme jatko- opiskelemaan lukioihin? Ira pääsi oman kaupingin lukioon, joka oli hieno ja uusi. Kuin suoraan televisio ohjelmasta. Minä menin naapuripaikkakunnan lukioon, joka ei ollut tunnetusti tasoltaan yhtä loistava ja se oli hyvin pieni. Näimme toisiamme harvoin, koska lukio vei aikaa. Myös omat harrastuksemme. Onneksi meillä oli yksi yhteinenkin. Salibandy. Olimme yhdessä Iran ja muutaman muun kanssa perustaneet oman jengin paikalliseen seuraan. Hyvä on. Annan kaiken kunnian Iralle, joka keksi ajatuksen ja kokosi porukkaa mukaan, kuten minut ja Vernan. Näimme ainakin kerran jos kahdesti viikossa treeneissä. Mutta Ira kiinnostui uudesta harrastuksesta. Se oli cheerleadin... En pitänyt ideasta. En ollenkaan. Näin jo valmiiksi niin harvoin häntä, ja nyt hän aloittaisi uuden harrastuksen. Se ihan kuin repisi Iran pois minun luontani... Olin surullinen ja samaa aikaan vihainen. Ja kyllä! Annoin sen myös näkyä. Ai että miten? No halveksin harrastusta ja aina tilaisuuden tullen morkkasin sitä. Tämä vei Iraa kauemmaksi minusta. Tajuan sen nyt. Olin huono ystävä. En tukenut Iraa kun hän innostui uudesta asiasta. Olin vain pieni, paha peikko. Olin turhamainen ja mustispeikko. Ajatella! Olin kuin viisi vuotias lapsi!

Sitten elämässäni alkoi tapahtua liian monta asiaa yhtäaikaa. Lähdin Vernan kanssa muutamaksi viikoksi kielimatkalle Brittein saarille. Ira ystävystyi uuden tytön kanssa sillä aikaa. Sanin kanssa. Näin Sanin taas yhtenä esteenä ja syynä siihen, että Ira oli etääntynyt minusta. Mustispeikko nosti taas päätään ja alkoi raapia mahaani verille. Ikävä tuo mustispeikko... Tein kaikkeni, jotta saisin pidettyä Iran lahelläni. Soittelin ja kyselin voisimmeko nähdä. Mustispeikko rauhoittui hieman, kun Ira vietti kyllä kanssani aikaansa, mutta myös Sanin. Sitten tapasin erään tietyn. Hän oli tumma ja komea, sekä vanhempi kuin minä. Hän oli ensimmäinen poikaystäväni. Pakkomyöntää olin sokea. Näin kaiken vaaleanpunaisten lasien läpi. Onneksi Jooseppi ja Ira näyttivät minulle totuuden ja selvisin siitä suhteesta vain pienin haavoin. Pian eron jälkeen tapahtui elämäni toinen suuri mullistus. Mullistus muutti elämääni, asennettani siihen ja ystävyyttäni ystäviini. Ira oli ensimmäinen, joka varmisti että olen kunnossa. Ja hän muistaakseni lähetti Vernan luokseni pitämään huolta minusta. En näet pystynyt pitämään itsestäni huolta tuona päivänä. Oli se sen verran tragedinen. Viimeinen tapahtuma, joka vei Iraa kauemmaksi minusta, tapahtui muutama kuukausi edellisen jälkeen. Se rikkoi minun ja Vernan välit lopullisesti. Se vei Iran pois luontani. Se vei kaikki ystäväni pois luontani. En sanoisi, että se oli kamalan väärin. Se oli oikein. Tein väärin ja opin läksyni. Mutta se jääti minun ja Iran välit...

Masennuin. Oikeasti. Kävin, jopa kuraattorilla löpisemässä. Nyt kun olen jo pääsemässä yli masennuksestani, tajuan että syy miksi masennuin oli ystäväni. Ei huonolla ja pahalla kannalta katsottuna, vaan masennuin, koska menetin heidät. Olen melko riippuvainen heistä. Niin kuin ehkä huomaatkin... Omistushaluinen olisi oikea sana, kun kuvaan ystävyyttäni. Aika kului ja Ira palasi osittain luokseni. Mutta aika ja kohtalo riepotteli ystävyyttämme. Se mikä oli ennen ollut kovaa ja kestävää, oli nyt vain hauras ja surkea.

Mutta tänään, tänään huomasin jälleen. Että on vielä jotain jäljellä. Se on totta kyllä hauras. Se on pieni ja melko huomaamatonta, mutta se on olemassa. Se on hauras silta meidän välillämme. Silta, joka kuvastaa sitä ystävyyttä, joka oli silloin kun vielä leikimme barbeilla, höpöttelimme pojista pizza illan päätteksi ja kirjoittelimme toistemme päiväkirjoihin kannustavia sanoja. Silta ei enää vie meitä tuohon aikaan. Menneisyyteen ei voi palata, on jatkettava eteenpäin. En tiedä minne päädyn kanssasi Ira, mutta olen aina vierelläsi, jos kaipaat minua... Toivottavasti tulee lisää näitä "hese hengailuja"!

-Auringonkukka-